Eeva Kilpi, “February”

On suojeltava lapsuutta lapsissaan,
heidän viattomuuttaan
joka vajoaa aikuisuuden kerrosten alle.

Siellä se kuitenkin yhä on,
syvällä, ahtaalla ja piilossa,
kunnes sen kohtaa taas
lapsenlapsissaan.
Silloin on suojeltava heitä,
sillä äkkiä hekin vain pyörivät maailmalla
ikäistensä kanssa

ja sinä ihmettelet
mihin aika meni,
miksi he muuttuivat
kun itse pysyit samana:

lapsena joka tarkkailee maapallon elämää
vanhuutensa periskoopilla.

Eikä kukaan tiedä
että tähystäjä on talvisodan aikainen pikkutyttö,
vanhentumaton,
jolle yhä tapahtuu mullistavia asioita,
jonka maailma yhä järkkyy.

– Minä virtailen, sanoi äiti.
– Minäkin virtaan, äiti,
ees ja taas.

February
You need to detach yourself from your children, says grandmother.
It is harder than separating from parents,
because the responsibility moves on
and goes with you to the grave.

You need to protect the childhood in your children
their innocence
which sinks under adulthood’s layers.

It is still there, however,
deep, cramped and hidden,
until you encounter it again
in your grandchildren.
Then the need to protect them,
since suddenly they too are spinning round like the globe
with peers

and you wonder
where the time went
why they changed
while you yourself stayed the same:

a child who monitors life on earth
through the periscope of old age.

No one knows
that the lookout is a little girl from the Winter War,
who never grows old,
to whom devastating things are still happening,
whose world is still shaking.

“I’m flowing,” said mother.
“I’m flowing, too, mother,
back and forth.”

—Eeva Kilpi, Kuolinsiivous (WSOY, 2012)

Translated by Living in FIN. Photo of Eeva Kilpi courtesy of Kotiliesi magazine