Eeva Kilpi: Now I Am Old

karhumaki house

28.5.2002 KLO 24
Nuorena minua autettiin enemmän. Nyt kun olen vanha, minua ei auta kukaan. Rahasta on apua, mutta se ei ole ihminen. Eikä se ole voimaa. Se on vain tietynlaista valtaa. Ja helppoutta sillä voi kyllä ostaa.

12:00 a.m., May 28, 2002
When I was young I got more help. No one helps now I am old. Money helps but it is not a person nor is it power. It is only a kind of authority. And you can, indeed, buy an amount of ease with it.

12.6.2002 KLO 7.45
Minä yritän opetella tätä vanhuutta. Minun pitäisi olla vanha, kaikki odottavat minulta sitä, mutta silti minun on tehtävä kaikki itse, hoidettava asiat, tehtävä päätöksiä, jaksettava toteuttaa ne, oltava oma palveluskuntani, emännöitävä, jos haluan tavata jälkeläisiäni, läheisiäni. Muutenhan minä en siedä ihmisiä ympärilläni. Pitäisi osata olla vanha ja silti jaksaa kuin nuori.

7:45 a.m., June 12, 2002
I am trying to get the hang of old age. I am supposed to be old, everyone expects this from me. I still have to do everything myself, though. I have to take care of things, make decisions, and manage to carry them out. I have to be my own staff and hostess if I want to see my offspring and intimates. Otherwise, I cannot stand having people around me. I should have the knack of being old while still feeling like a young person.

29.6.2002 KLO 22.55
Pitää olla valmis siihen, että kuolee äkkiä, mutta myös siihen, että kuolee hiutuen.

10:55 p.m., June 29, 2002
You have to be ready to die suddenly but you also have to be ready to languish to death.

Source: Eeva Kilpa, Sininen muistikirja (Helsinki: WSOY, 2019), pp. 7, 9, 15. Translation and photo by Living in FIN

Hannu Salakka, “The Snowfall Slowly Sifts the Air Pollution”

P2250022

Lumisade seuloo hitaasti ilman epäpuhtaudet.
Seinät ovat kylmät,
tekee mieli nostaa jalat tuolille.
Vatsassasi
ihon alla on arpia
niinkuin jonkin tuntemattoman eläimen kynsiminä.
Lapsi juoksi jo lattiala
ja puhuu itselleen omalla kielellään,
se on jo lähdössä,
me jäämässä tähän.

**********

The snowfall slowly sifts the air pollution.
The walls are cold,
Making you feel like propping your feet on the armchair.
Under the skin
In your stomach are scars
Like an unknown animal’s claws.
The child dashes round the floor,
Speaking to itself in its own tongue.
It’s on its way,
We’re staying here.

Hannu Salakka, Ennen kapaisin tähän (Otava, 1983)

Translation and photograph by Living in FIN

Eeva Kilpi, “February”

eeva_kilpi_4
Eeva Kilpi

Helmikuu
On irrottava lapsistaan, sanoo isoäiti.
Se on vaikeampaa kuin vanhemmista irtoaminen,
koska vastuu siirtyy eteenpäin
ja kulkee mukana hautaan saakka.

On suojeltava lapsuutta lapsissaan,
heidän viattomuuttaan
joka vajoaa aikuisuuden kerrosten alle.

Siellä se kuitenkin yhä on,
syvällä, ahtaalla ja piilossa,
kunnes sen kohtaa taas
lapsenlapsissaan.
Silloin on suojeltava heitä,
sillä äkkiä hekin vain pyörivät maailmalla
ikäistensä kanssa

ja sinä ihmettelet
mihin aika meni,
miksi he muuttuivat
kun itse pysyit samana:

lapsena joka tarkkailee maapallon elämää
vanhuutensa periskoopilla.

Eikä kukaan tiedä
että tähystäjä on talvisodan aikainen pikkutyttö,
vanhentumaton,
jolle yhä tapahtuu mullistavia asioita,
jonka maailma yhä järkkyy.

– Minä virtailen, sanoi äiti.
– Minäkin virtaan, äiti,
ees ja taas.

February
You need to detach yourself from your children, says grandmother.
It is harder than separating from parents,
because the responsibility moves on
and goes with you to the grave.

You need to protect the childhood in your children
their innocence
which sinks under adulthood’s layers.

It is still there, however,
deep, cramped and hidden,
until you encounter it again
in your grandchildren.
Then the need to protect them,
since suddenly they too are spinning round like the globe
with peers

and you wonder
where the time went
why they changed
while you yourself stayed the same:

a child who monitors life on earth
through the periscope of old age.

No one knows
that the lookout is a little girl from the Winter War,
who never grows old,
to whom devastating things are still happening,
whose world is still shaking.

“I’m flowing,” said mother.
“I’m flowing, too, mother,
back and forth.”

—Eeva Kilpi, Kuolinsiivous (WSOY, 2012)

Translated by Living in FIN. Photo of Eeva Kilpi courtesy of Kotiliesi magazine