Eeva Kilpi, “November”


Minulla on salainen rakastettu, sanoo isoäiti.
An invisible lover.
En osynlig älskare.
Salarakas, niin kuin nykysuomeksi sanotaan.

Kukaan ei ole nähnyt häntä.
En minäkään.
Hän tulee pimeällä
ja lähtee ennen aamunkoittoa.
Emme sytytä valoa.
Kohtaamme pimeässä
ja tunnustelemme toisemme esiin.
Etsimme toistemme huulet
ja paljonhan niitä on muitakin elimiä.
Kaikki ne löytyvät kyllä
vaikka silmät ummessa.

Harva se yö me leikimme
kaunotarta ja hirviötä,
minä vain en koskaan sytytä kynttilää.

Naapurit uskovat nähneensä hänet,
hänellä on kuulemma joka kerta
eri naamio.
Mutta niistähän minä en halua
tietää mitään.

Pääasia on hänen iso

“Watch free net TV. You are loved.”


I have a secret lover, says grandmother.
An invisible lover.
En osynlig älskare.
A salarakas, as they say in modern Finnish.

No one has seen him.
Not even me.
He comes after dark
and leaves before daybreak.
We don’t switch on the lights.
We meet in the dark
and feel each other out.
We find each other’s lips,
and there are many other organs.
All of them will be found
even though my eyes are closed.

Almost nightly we play
Beauty and the Beast.
I just never light a candle.

The neighbors believe they have seen him.
Reportedly, each time he wears
a different mask.
But I want to know
nothing about them.

The main thing is his huge
ardor, his warmth.

Source: Eeva Kilpi, Kuolinsiivous (WSOY, 2012). Translation and photo by Living in FIN

Eeva Kilpi, “October”


Kun saisi kuolla nukkuessaan
eikä ainakaan yhtiökokouksessa
kesken kriittisen puheenvuoron,
vaan omassa vuoteessa unta nähden.
Kuninkaallinen kuolema, sanoo naapuri.
Toivomme sitä yhdessä
hartaasti, toistuvasti,
ikkunanraosta jutellessamme.
Rivissä kuollaan
mutta ei ikäjärjestyksessä
ja pohdiskellaan miksi.
Opitaan sairauksien nimiä,
tervehditään oireita,
tuttuja jo kaikki.
Kun ehtisi siivota sitä ennen.
Kun jaksaisi.
Onkohan se edes mahdollista?

On se.
Mahdollista kuin myöhäinen sieniretki
kuin äkkiarvaamatta löytynyt karpalosuo
jonka näkee harjanteelta,
kuin puolukat lokakuussa,
kuin mustikat lumen alta.

Tehdään maailma valmiiksi.
Mehän osataan.


You should die in your sleep
and certainly not at the annual meeting
in the middle of a critical speech,
but in one’s own bed, dreaming.
It’s a royal death, says the neighbor.
We hope for it together
earnestly, repeatedly,
gabbing through the gap in the window.
People die like dominoes
but not by age
and wonder why.
They memorize the names of diseases,
they greet all the symptoms
like old friends.
Would that you had time to clean the house beforehand.
(She sighs.)
Would that you had the strength.
Do you think it’s even possible?

It is.
It’s as possible as a late mushrooming trip
in the sunshine,
like a cranberry bog, found unexpectedly,
that you can see from the ridge,
like lingonberries in October,
like blueberries beneath the snow.

Let’s get the world ready.
We know how.

Source: Eeva Kilpi, Kuolinsiivous (WSOY, 2012). Translation and photo by Living in FIN

Eeva Kilpi, “September”


Nämä minuudet joiksi hajoan,
anteeksi vain,
ne eivät ole suurellisuutta,
ne ovat luonnonilmiö,
ne ovat kasvullisuutta,
josta emme ole olleet tietoisia,
inhimillistä jakautumista,
suvutonta ja suvullista,
hengen hedelmää.
Mitä ovat eläimet?
Mitä eläimet ovat?
Ne ovat minua.
Ne ovat rihmastoani
joka haukkuu niityllä,
vilistää taloni ohi pimeässä.
Minä, itiöemä,
tarkkailen niitä ikkunasta,
kuulostelen ja haistan.
Koko ajan pelkään niiden puolesta
kuin jäsenteni menettämistä.
Ja enemmänkin.
Minähän olen vain osa kaikkea.
Minä kaiun.


These selves into which I shatter,
forgive me,
are not a grandiosity.
They are a natural phenomenon.
They are a vegetation,
a polymorphism
of which we have been unaware,
human division,
asexual and sexual,
the fruit of the spirit.*
What are animals?
What, indeed, are animals?
They are me.
They are my mycelium,
yelping in the meadow,
scurrying past my house in the dark.
I, spore mother,**
watch them from the window,
listening to them, scenting them.
I am always afraid for them,
as if afraid of losing my limbs.
And more.
I am just a part of everything,

Source: Eeva Kilpi, Kuolinsiivous (WSOY, 2012). Translation and photo by Living in FIN

* Galatians 5:22-23: “But the fruit of the Spirit is love, joy, peace, longsuffering, gentleness, goodness, faith, meekness, temperance: against such there is no law.”

** The word in Finnish is itiöemä, a compound of itiö (“spore”) +‎ emä (“mother” or “womb”), meaning “a sporocarp or fruiting body of a fungus.” Since neither “sporocarp” nor “fruiting body” sounds particularly poetic, and since Ms. Kilpi’s usage of the word here is as metaphorical as it is scientific, I opted for the non-scientific but etymologically and poetically more satisfying “spore mother.”

Eeva Kilpi, “August”


Täytyy olla elossa,
täytyy olla terve ja tajuissaan
että me voimme kohdata,
että sinä osaat tänne
ja että sinä osaat täältä pois.

Ja että siinä välissä
löydät minut pimeässä.



We must be alive,
we must be healthy and conscious
so we can meet,
so you know how to get here
and how to get out.

And so that in between
you find me in the dark.

Source: Eeva Kilpi, Kuolinsiivous (WSOY, 2012). Translation and photo by Living in FIN

Eeva Kilpi, “July”


Oli muuan, sanoo isoäiti,
oli muuan joka kiitti suudelmista,
joskus jopa jokaisesta pususta
ja aika usein hän muisti sanoa:
”Kiitos toissapäiväisestä.”
Ja kun minä vastasin: ”Samoin”,
hän kiitti siitäkin.

Rakkaus on sellaista.
Se avaa sydämet ylenpalttisuuteen.

Rakastavaiset ovat harvoin
ystävällisiä toisilleen,
mutta hän ylsi siihenkin.
Ja minä ajattelen yhä:
Miten harvinaista on hyvyys
ja aina se yllättää.



There was a certain someone, Grandma says,
there was a certain someone who thanked me for kisses,
sometimes even for every single smooch,
and quite often he would remember to say,
“Thanks for the one from the day before yesterday.”
And when I said, “Same to you,”
He would thank me for that, too.

Love is like that.
It opens hearts to effusiveness.

Lovers are rarely
nice to each other,
but he made it there, too.
And still I think:
how rare is kindness,
it always surprises you.

Source: Eeva Kilpi, Kuolinsiivous (WSOY, 2012). Translation and photo by Living in FIN

Eeva Kilpi, “June”


Linnut kylpevät minussa,
sudenkorennot risteilevät ylläni,
hirvet juovat minua.

Olen auerta.
Olen hämärää.
Olen pilvi jonka lampi hengittää syliinsä.

Olen haihtumaisillani.

Sada minut alas, ihminen.



Birds bask in me,
dragonflies cruise over me,
moose drink me.

I am haze.
I am twilight.
I am a cloud the pond breathes into its embrace.

I am on the verge of fading away.

Get me down, human.

Source: Eeva Kilpi, Kuolinsiivous (WSOY, 2012). Translation and photo by Living in FIN

Eeva Kilpi, “March”

butter cookies


Kun olen kuollut
palata kerran vielä
kenenkään huomaamatta tänne mun suo

omalle paikalle
keittiön pöydän ääreen
äitini vanhan keittokirjan luo.

Tahtoisin vielä viimeiset hyvästit heittää
rakkaille resepteille joita en enää nää,
lehteillä sivuja joita siirappitahrat peittää
ja joilta muskotintuoksua leviää.

Tahtoisin vielä hiljaa lukea läpi
kaikki ne reseptit joita
en koskaan toteuttaneeksi tullut
kun turhat ja hullut
toiveet ja päähänpistot
minulta veivät
ajan ja voimat,

ne eivät.

(Lauri Pohjanpäätä kiittäen.)

Lauri Pohjanpään runon “Kun olen kuollut”, oli äitini kirjoittanut vuoden 1998 kalenterin loppuun. Mitähän hän silloin oli ajatellut? [“Lauri Pohjanpää’s poem “When I Am Dead” was written by my mother at the end of the 1998 calendar. I wonder what she was thinking at the time.”] Image borrowed from Uunikkopellossa


When I am dead
I’d like to return once more,
noticed by no one, here to my bog

to my own place
at the kitchen table
to my mother’s old cookbook.

To beloved recipes I never see again,
I’d like to say one last goodbye
to peruse the pages, covered in syrup stains
and smelling of nutmeg.

I’d like to read through silently
all those recipes
I never managed to make
since useless and crazy
wishes and whims
took away my
time and energy,

they aren’t.

(With acknowledgements to Lauri Pohjanpää.)

Source: Eeva Kilpi, Kuolinsiivous (WSOY, 2012). Translated by Living in FIN. This translation is dedicated to my own beloved mother on Mother’s Day, which, in a happy coincidence, is celebrated the same day in Finland and my own country. Image of cookbook borrowed from Mina Walli, Finnish-American Cookbook

Eeva Kilpi, “May”


Minä olen neitsyt
jokaiselle jota rakastan, sanoo isoäiti.
Sielullisesti puhdas
niin kuin intohimo on puhdasta.
Värjyvä niin kuin se joka
joka hetki panee kaikkensa peliin
voimatta vastustaa.

Kun intohimo on ehdoton
sillä ei ole mitään tekemistä
moraalin kanssa.

Moraali ei puhuttele intohimoa,
intohimo ei kysy moraalilta neuvoa.

Se on ihana, juovuttava tila, lapseni,
ja sen kokee hyvin harvoin,
vain muutaman kerran elämässään,
se on jumalallinen tila ja vaarallinen
niin kuin kaikki taivaanlahjat.



I am a virgin
to everyone whom I love, says Grandma.
Spiritually pure
just as passion is pure.
Trembling like someone
who goes all out at every moment,
powerless to resist.

When passion is absolute
it has nothing to do
with morality.

Morality does not speak to passion,
passion doesn’t ask morality for advice.

It’s a wonderful, intoxicating state, my child,
and it is very rarely experienced,
only a few times in one’s life.
It is a divine state and dangerous
like all heavenly gifts.


1.5. Vuonna 2002 on vapunpäivänä keskiviikko. Kaunis, lämmin ilma. Valkovuokot kukkivat, koivut hiirenkorvalla.

Kirjoissani minä olen pyydystänyt ihmiset lähelleni, ne joita alinomaa ikävöin ja joita en osaa lähestyä muuten.

Vuonna 2003 vapunpäivänä oli karua ja väritöntä. Valkovuokot eivät kukkineet, koivut eivät vihertäneet.

Niin oli myös vuonna 2005. Harmaata, kuivaa, viileätä. Mutta linnut lauloivat.


May 1. May Day 2002 is a Wednesday. Beautiful, warm weather. The windflowers are blossoming, the birches are budding.

In my books, I have caught people close to me, those I miss constantly and whom I can’t approach otherwise.

In 2003, May Day was barren and colorless. The windflowers had not blossomed, there was no green on the birches.

It was the same in 2005: gray, dry and chilly. But the birds were singing.

Source: Eeva Kilpi, Kuolinsiivous (WSOY, 2012). Translation and photos by Living in FIN

Eeva Kilpi, “April”


Ei voi astua kahta kertaa
samaan virtaan.
Ei voi, koska itse on virta.
Ei voi, koska itse on pisara.
Ei voi, koska haarautuu

koska kohoaa ilmaan

muuttuu pyörteeksi,
ja putoaa sateena alas

Kerääntyy luhdaksi
ja luusuaksi,
alkaa kukkia myrkkykeisona,
kasvaa juolukkana.

Helisee kivien alla
ja jatkaa matkaa.

Astu sinä virtaani.

ice road


You cannot step
into the same stream twice.
You cannot because you are stream.
You cannot because you are droplet.
You cannot because you branch
into tributaries,
into streams,
into rivulets,
into wetlands,

because you rise into air
as haze,
as mist,
as fog,

you turn into vortex,
into cyclone,
and fall down as rain

You coalesce into floodmeadow
and riverneck,
begin blossoming as cowbane,
burgeon as bog bilberry.

You burble beneath rocks
and keep going.

Step into my stream.

Source: Eeva Kilpi, Kuolinsiivous (WSOY, 2012). Translation and photo by Living in FIN

Eeva Kilpi, “February”

On irrottava lapsistaan, sanoo isoäiti.
Se on vaikeampaa kuin vanhemmista irtoaminen,
koska vastuu siirtyy eteenpäin
ja kulkee mukana hautaan saakka.

On suojeltava lapsuutta lapsissaan,
heidän viattomuuttaan
joka vajoaa aikuisuuden kerrosten alle.

Siellä se kuitenkin yhä on,
syvällä, ahtaalla ja piilossa,
kunnes sen kohtaa taas
Silloin on suojeltava heitä,
sillä äkkiä hekin vain pyörivät maailmalla
ikäistensä kanssa

Siellä se kuitenkin yhä on,
syvällä, ahtaalla ja piilossa,
kunnes sen kohtaa taas
Silloin on suojeltava heitä,
sillä äkkiä hekin vain pyörivät maailmalla
ikäistensä kanssa

ja sinä ihmettelet
mihin aika meni,
miksi he muuttuivat
kun itse pysyit samana:

Eikä kukaan tiedä
että tähystäjä on talvisodan aikainen pikkutyttö,
jolle yhä tapahtuu mullistavia asioita,
jonka maailma yhä järkkyy.

– Minä virtailen, sanoi äiti.
– Minäkin virtaan, äiti,
ees ja taas.



You must let go of your children, Grandma says.
It is harder than letting go of your parents,
since the responsibility carries on,
going with you all the way to the grave.

You must protect your children’s childishness,
their innocence,
submerged beneath the layers of adulthood.

But it is still there,
deep, cramped, and hidden,
until you encounter it again
in your grandchildren.
Then you have to protect them,
because suddenly they’re just spinning around the world, too,
along with their agemates.

And you wonder
where the time went,
why they changed,
when you stayed the same:

a child observing life on earth
through the periscope of her old age.

And no one knows
the lookout is a little girl from the Winter War,
immune to aging,
to whom devastating things are still happening,
whose world is still shaking.

“I’m flowing,” said Mother.
“I’m flowing, too, Mother,
back and forth.”

Source: Eeva Kilpi, Kuolinsiivous (WSOY, 2012). Translation and photo by Living in FIN