10,000 Steps (International Translation Day)

In recent years, I have celebrated International Translation Day on this day, September 30, here at Living in FIN. Today, I discovered that the overarching theme of this year’s celebration is “Finding the words for a world in crisis.” It is not that I think that the world is not in crisis (or that I thought it was ever not in crisis), but having worked for thirteen years on a much more intense and exhausting online translation project that only this month has, for the first time, passed the ten thousand monthly views mark, I do wonder how much difference translation makes to a “world in crisis.”

More to the point, when you sometimes wait, as I do, for months to get paid for rush translation jobs, that is, for “real work” (not the fun I’m having here) or are offered (as I was the other day) 1,200 euros for translating a six-hundred-page book (which should cost at least 12,000 euros) you feel both inspired and then, just as instantly, let down when you read that translation is a “moral debt,” as I did a few days ago on the Facebook page of a well-known poet and translator.

A moral debt to whom? To people who think that translation is as easy as falling off a chair, a kind of menial mechanical intellectual labor? To people who cannot be bothered to learn to speak any foreign language fluently? To people hostile to the foreign tongues in their midst?

Yes, it’s lovely to share your talents by giving people access to the lives, dreams, sufferings, and joys of other people, sometimes far away, whose languages they don’t speak. But since, I suspect, most translators labor without much in the way of recognition and appreciation (and money) from anyone, including even the people who benefit from their work, it’s better to imagine that, on the one hand, translating is something you’re doing for your own sake, something you’re doing to escape “the heavy bear that goes with me,” as Delmore Schwartz so aptly called his (our) brutish inner self, and, on the other, that translators are workers, too, and should demand good pay for fair work.

So, the hell with “moral debt.” Let’s be escapists instead. Here is today’s installment of Viivi & Wagner.

Panel 1
Wagner: I’m going to circle the bed until I get to 10,000 steps.

Panel 3
Viivi: I’d like to sleep. How many steps have you taken today?
Wagner: Those two just now.

Source: Helsingin Sanomat

Almost Finns have a few pro-tips for dealing with the kaamos, the polar night or the nearly endless darkness of winter nights and days on or above the sixtieth parallel.

Turn on the English subtitles if you don’t speak Finnish. Thanks to Tiina Pasanen for the link.

♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Finally, it wouldn’t be a Living in FIN party without a few words of gloomy wisdom from the late great Hannu Salakka.

Elämä ei sellaista
kuin lauseiden synnystä saattaisi luulla.
Olen vain hetkeksi karannut tähän miettimään,
muistelemaan.

Life is not like that
like the way you might think sentences are born.
I’ve just run away for a while to think about it,
to think back.

Päiväkävelyllä
lapsi opettaa kävelemään
niinkuin vanhaa miestä,
pysähtelemäänkin, katselemaan taakseen.

On afternoon strolls
a child teaches you to walk
like an old man,
even teaching you to stop and look back.

Ääni,
joka ei ole iloinen eikä surullinen,
mutta täynnä tunnetta.

A sound (a voice),
which is neither happy nor sad,
but full of emotion.

Source: Hannu Salakka, Kuin unessa viipyen (Otava, 1990), pp. 419–421. Translated by Living in FIN. Images courtesy of Duolingo, the best thing since sliced bread, especially since it started teaching Finnish.

Hannu Salakka, “Bird Calls, Migrating Flocks in Flight”

Kutsuäänet, muuttoparvien lento.
Tuntuu että kaipuunikin jättää minut
oman onneni nojaan
ojanlaitaan, pellonreunaan.
Alan ymmärtää,
että en ole vielä nähnyt kaikkea
mitä en enää koskaan tule näkemään.

Bird calls, migrating flocks in flight.
It feels like my longing is leaving me too
reclining in my own happiness
at the top of a ditch, the edge of a field.
It is starting to dawn on me
that I have not yet seen all of
what I will never see again.

Source: Hannu Salakka, Kuin unessa viipyen (Otava, 1990), p. 575. Translation and photo by Living in FIN

Eeva Kilpi, “September”

SYYSKUU

Nämä minuudet joiksi hajoan,
anteeksi vain,
ne eivät ole suurellisuutta,
ne ovat luonnonilmiö,
ne ovat kasvullisuutta,
monimuotoisuutta
josta emme ole olleet tietoisia,
inhimillistä jakautumista,
suvutonta ja suvullista,
hengen hedelmää.
Mitä ovat eläimet?
Mitä eläimet ovat?
Ne ovat minua.
Ne ovat rihmastoani
joka haukkuu niityllä,
vilistää taloni ohi pimeässä.
Minä, itiöemä,
tarkkailen niitä ikkunasta,
kuulostelen ja haistan.
Koko ajan pelkään niiden puolesta
kuin jäsenteni menettämistä.
Ja enemmänkin.
Minähän olen vain osa kaikkea.
Minä kaiun.

SEPTEMBER

These selves into which I shatter,
forgive me,
are not a grandiosity.
They are a natural phenomenon.
They are a vegetation,
a polymorphism
of which we have been unaware,
human division,
asexual and sexual,
the fruit of the spirit.*
What are animals?
What, indeed, are animals?
They are me.
They are my mycelium,
yelping in the meadow,
scurrying past my house in the dark.
I, spore mother,**
watch them from the window,
listening to them, scenting them.
I am always afraid for them,
as if afraid of losing my limbs.
And more.
I am just a part of everything,
reverberating.

Source: Eeva Kilpi, Kuolinsiivous (WSOY, 2012). Translation and photo by Living in FIN

* Galatians 5:22-23: “But the fruit of the Spirit is love, joy, peace, longsuffering, gentleness, goodness, faith, meekness, temperance: against such there is no law.”

** The word in Finnish is itiöemä, a compound of itiö (“spore”) +‎ emä (“mother” or “womb”), meaning “a sporocarp or fruiting body of a fungus.” Since neither “sporocarp” nor “fruiting body” sounds particularly poetic, and since Ms. Kilpi’s usage of the word here is as metaphorical as it is scientific, I opted for the non-scientific but etymologically and poetically more satisfying “spore mother.”

Eeva Kilpi, “August”

Elokuu

Täytyy olla elossa,
täytyy olla terve ja tajuissaan
että me voimme kohdata,
että sinä osaat tänne
ja että sinä osaat täältä pois.

Ja että siinä välissä
löydät minut pimeässä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

August

We must be alive,
we must be healthy and conscious
so we can meet,
so you know how to get here
and how to get out.

And so that in between
you find me in the dark.

Source: Eeva Kilpi, Kuolinsiivous (WSOY, 2012). Translation and photo by Living in FIN

Hannu Salakka, “Evening”

Ilta

Jokaiseen ääneen vastaa aina jokin toinen ääni.
Sinä vain olet nyt yksin;
lintu lentää ikkunaan.

Mietteliäät pilvet painuvat maailman ohimoille.

ilta paino

 

Evening

Every sound is always answered by some other sound.
Only you are alone now;
a bird flies in the window.

Pensive clouds press down on the world’s temples.

 

Source: Hannu Salakka, Kuin unessa viipyen (Otava, 1990), p. 380. Translation and photo by Living in FIN. The award-winning Finnish writer Hannu Salakka died seventeen years ago today, at the age of forty-eight, in Kangasniemi (South Savonia, Finland), near where the photo, above, was taken.

Hannu Salakka: Five Poems

Menneisyys on vain ennustus
tulevasta;
matkalla takaisin
ymmärsin
että aikani siellä oli jo ohi.

The past is just a forecast
of what is coming.
On the way back
I understood
my time there was over.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Märkä, viileä yö.
Sade
Ajattelin sinua
niinkuin jotakin lämmintä.

A wet, cool night.
Rain.
I was thinking of you
as something warm.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rakkautta,
ehkä jotakin muutta.
Äkkiä vain sellainen olo
että sitä ei tunne.

Eikä se saa edes surulliseksi nyt
kun ei enää mikään saa.

Stirrings of love,
maybe of something else.
Suddenly you just have the kind of feeling
that you cannot feel it.

And now it doesn’t even make you sad anymore
when nothing comes of it.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Liikkuvaa vettä katsellen
kuuntelen
tuulen kummallista kieltä
ja äkkiä tunnen
että on vielä jotakin uutta,
tavoittamatonta.

Istun hetken
kuin rauhallisin mielin.

Looking at the moving water
I listen
to the wind’s strange tongue
and suddenly I feel
there is still something new,
something unreachable.

I’ll sit for a while
as if my mind were at peace.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun lakkaa odottamasta
jää vain todellisuus,
se minkä voi nähdä.
Ja muistot,
kuinka toisin luuli olevan.

When you stop expecting
all that remains is reality,
what you can see.
And memories,
how different you thought you were.

Source: Hannu Salakka, Kuin unessa viipyen (Otava, 1990), pp. 251–255. Translation and photos by Living in FIN

Eeva Kilpi, “July”

HEINÄKUU

Oli muuan, sanoo isoäiti,
oli muuan joka kiitti suudelmista,
joskus jopa jokaisesta pususta
ja aika usein hän muisti sanoa:
”Kiitos toissapäiväisestä.”
Ja kun minä vastasin: ”Samoin”,
hän kiitti siitäkin.

Rakkaus on sellaista.
Se avaa sydämet ylenpalttisuuteen.

Rakastavaiset ovat harvoin
ystävällisiä toisilleen,
mutta hän ylsi siihenkin.
Ja minä ajattelen yhä:
Miten harvinaista on hyvyys
ja aina se yllättää.

polebarn

JULY

There was a certain someone, Grandma says,
there was a certain someone who thanked me for kisses,
sometimes even for every single smooch,
and quite often he would remember to say,
“Thanks for the one from the day before yesterday.”
And when I said, “Same to you,”
He would thank me for that, too.

Love is like that.
It opens hearts to effusiveness.

Lovers are rarely
nice to each other,
but he made it there, too.
And still I think:
how rare is kindness,
it always surprises you.

Source: Eeva Kilpi, Kuolinsiivous (WSOY, 2012). Translation and photo by Living in FIN

Eeva Kilpi, “June”

KESÄKUU

Linnut kylpevät minussa,
sudenkorennot risteilevät ylläni,
hirvet juovat minua.

Olen auerta.
Olen hämärää.
Olen pilvi jonka lampi hengittää syliinsä.

Olen haihtumaisillani.

Sada minut alas, ihminen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

JUNE

Birds bask in me,
dragonflies cruise over me,
moose drink me.

I am haze.
I am twilight.
I am a cloud the pond breathes into its embrace.

I am on the verge of fading away.

Get me down, human.

Source: Eeva Kilpi, Kuolinsiivous (WSOY, 2012). Translation and photo by Living in FIN

Eeva Kilpi, “March”

butter cookies

MAALISKUU

Kun olen kuollut
palata kerran vielä
kenenkään huomaamatta tänne mun suo

omalle paikalle
keittiön pöydän ääreen
äitini vanhan keittokirjan luo.

Tahtoisin vielä viimeiset hyvästit heittää
rakkaille resepteille joita en enää nää,
lehteillä sivuja joita siirappitahrat peittää
ja joilta muskotintuoksua leviää.

Tahtoisin vielä hiljaa lukea läpi
kaikki ne reseptit joita
en koskaan toteuttaneeksi tullut
kun turhat ja hullut
toiveet ja päähänpistot
minulta veivät
ajan ja voimat,

ne eivät.

(Lauri Pohjanpäätä kiittäen.)

pohjanpaa
Lauri Pohjanpään runon “Kun olen kuollut”, oli äitini kirjoittanut vuoden 1998 kalenterin loppuun. Mitähän hän silloin oli ajatellut? [“Lauri Pohjanpää’s poem “When I Am Dead” was written by my mother at the end of the 1998 calendar. I wonder what she was thinking at the time.”] Image borrowed from Uunikkopellossa

MARCH

When I am dead
I’d like to return once more,
noticed by no one, here to my bog

to my own place
at the kitchen table
to my mother’s old cookbook.

To beloved recipes I never see again,
I’d like to say one last goodbye
to peruse the pages, covered in syrup stains
and smelling of nutmeg.

I’d like to read through silently
all those recipes
I never managed to make
since useless and crazy
wishes and whims
took away my
time and energy,

they aren’t.

(With acknowledgements to Lauri Pohjanpää.)

Source: Eeva Kilpi, Kuolinsiivous (WSOY, 2012). Translated by Living in FIN. This translation is dedicated to my own beloved mother on Mother’s Day, which, in a happy coincidence, is celebrated the same day in Finland and my own country. Image of cookbook borrowed from Mina Walli, Finnish-American Cookbook

Eeva Kilpi, “May”

TOUKOKUU

Minä olen neitsyt
jokaiselle jota rakastan, sanoo isoäiti.
Sielullisesti puhdas
niin kuin intohimo on puhdasta.
Värjyvä niin kuin se joka
joka hetki panee kaikkensa peliin
voimatta vastustaa.

Kun intohimo on ehdoton
sillä ei ole mitään tekemistä
moraalin kanssa.

Moraali ei puhuttele intohimoa,
intohimo ei kysy moraalilta neuvoa.

Se on ihana, juovuttava tila, lapseni,
ja sen kokee hyvin harvoin,
vain muutaman kerran elämässään,
se on jumalallinen tila ja vaarallinen
niin kuin kaikki taivaanlahjat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

MAY

I am a virgin
to everyone whom I love, says Grandma.
Spiritually pure
just as passion is pure.
Trembling like someone
who goes all out at every moment,
powerless to resist.

When passion is absolute
it has nothing to do
with morality.

Morality does not speak to passion,
passion doesn’t ask morality for advice.

It’s a wonderful, intoxicating state, my child,
and it is very rarely experienced,
only a few times in one’s life.
It is a divine state and dangerous
like all heavenly gifts.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

1.5. Vuonna 2002 on vapunpäivänä keskiviikko. Kaunis, lämmin ilma. Valkovuokot kukkivat, koivut hiirenkorvalla.

Kirjoissani minä olen pyydystänyt ihmiset lähelleni, ne joita alinomaa ikävöin ja joita en osaa lähestyä muuten.

Vuonna 2003 vapunpäivänä oli karua ja väritöntä. Valkovuokot eivät kukkineet, koivut eivät vihertäneet.

Niin oli myös vuonna 2005. Harmaata, kuivaa, viileätä. Mutta linnut lauloivat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

May 1. May Day 2002 is a Wednesday. Beautiful, warm weather. The windflowers are blossoming, the birches are budding.

In my books, I have caught people close to me, those I miss constantly and whom I can’t approach otherwise.

In 2003, May Day was barren and colorless. The windflowers had not blossomed, there was no green on the birches.

It was the same in 2005: gray, dry and chilly. But the birds were singing.

Source: Eeva Kilpi, Kuolinsiivous (WSOY, 2012). Translation and photos by Living in FIN