(Paluu)
Lentokoneesta näen tutun vihreän,
havut ilta-auringossa. Oman ääneni väri,
tämäkö on maa johon minut tehtiin.
Asuin poissa kauan, puhuin särmätöntä kieltä,
nauroin vaikeasti. Tarkkailin muita.
Toista ei voi tuntea: toisen eteen
on mentävä kuin ikonin. Odota.
Joku alkaa kertoa, sana tai pari imeytyy vereen.
Kaipasin näitä ihmisiä: kuulostelua.
Kesäyövaloa silmien alla. Tämäkö on maa
johon hajoan, mullastani kasvaa
syvä, tumma kuusi. Tuuli näppäilee oksia öisin.
(Returning)
I see the familiar green from the plane,
Conifer sprigs in the evening sun. The color of my own voice,
This is the land I was made for.
I lived away for a long time. I spoke an edgeless tongue,
I laughed gravely. I observed others.
The other cannot be known: others
Must be approached like icons. Wait.
Someone speaks, the blood absorbs a word or two.
I missed these people, listening,
The light of summer nights under my eyes. This is the land
Where I shall decompose, a deep dark fir
Growing from my soil. The wind shall pluck its boughs at night.
Source: Johanna Venho, Postia Saturnukseen (Porvoo–Helsinki–Juva: WSOY, 1998), p. 70. Translation and photo of Imatra Rapids (Imatrankoski) by Living in FIN
Living in FIN 