Johanna Venho, “Heavens, How Tired I Was Sans Skeleton”

DSCN4525

Taivas miten väsyin ilman tukirankaa
siinä tulituksessa: maailmaan kylmäpanoksia vatsaan
lippaan täydeltä. Oli päästävä pois! vain yksin pysysin koossa.
Syvä-pimeässä. Älä kysy missä olin,
rittääkö: hukuin jo kerran.
Jokin korsi nousi nikama nikamalta,
meriruoko, antoi merkin.

Olen alkanut purkaa ja akvaarion seinää.
Kun tulet, tiedoista en välitä kuulla. Puhu
se viiva jolla vesi leikkaa ilmaa, työntyy ja
imeytyy sen sisään

* * * * *

Heavens, how tired I was sans skeleton
amid the firefight: a clipful of the world’s cold bullets
to the stomach. I had to get out! Only alone could I hold it together.
Deep in the dark. Don’t ask where I was.
Suffice it to say I drowned once already.
A stem rose vertebra by vertebra,
sea sedge. It was a signal.

I have set about demolishing the aquarium wall.
I don’t care to know when you are coming. Speak
the line with which the water cuts the air, penetrating and
absorbing it.

Source: Johanna Venho, Postia Saturnukseen (Porvoo-Helsinki-Juva: WSOY, 1998), p. 53. Photo of Imatra Rapids (Imatrankoski) and translation by Living in FIN

Johanna Venho, “(Returning)”

(Paluu)

Lentokoneesta näen tutun vihreän,
havut ilta-auringossa. Oman ääneni väri,
tämäkö on maa johon minut tehtiin.
Asuin poissa kauan, puhuin särmätöntä kieltä,
nauroin vaikeasti. Tarkkailin muita.
Toista ei voi tuntea: toisen eteen
on mentävä kuin ikonin. Odota.
Joku alkaa kertoa, sana tai pari imeytyy vereen.
Kaipasin näitä ihmisiä: kuulostelua.
Kesäyövaloa silmien alla. Tämäkö on maa
johon hajoan, mullastani kasvaa
syvä, tumma kuusi. Tuuli näppäilee oksia öisin.

imatrankoski (2)

(Returning)

I see the familiar green from the plane,
Conifer sprigs in the evening sun. The color of my own voice,
This is the land I was made for.
I lived away for a long time. I spoke an edgeless tongue,
I laughed gravely. I observed others.
The other cannot be known: others
Must be approached like icons. Wait.
Someone speaks, the blood absorbs a word or two.
I missed these people, listening,
The light of summer nights under my eyes. This is the land
Where I shall decompose, a deep dark fir
Growing from my soil. The wind shall pluck its boughs at night.

Source: Johanna Venho, Postia Saturnukseen (Porvoo–Helsinki–Juva: WSOY, 1998), p. 70. Translation and photo of Imatra Rapids (Imatrankoski) by Living in FIN

Johanna Venho, “The Whole Evening is Youful”

kekkola-rappunen-evening

Koko ilta sinun-täysi
(kun mökki hämärtyi ja ikkuna lahdelle
oli elävä taulu, kesäkuunyö),
oikaisen metsän läpi, sormien lomasta valuu
muistia, vanhaa laulua, kivimurskaa, en saa keuhkoihin
kylliksi ilmaa, siipisulkia, kaikki hipoo,
en saa kiinni

* * * * *

The whole evening is youful.
(The cottage blurred, the window overlooking the bay
was a tableau vivant, a June night.)
I take a shortcut through the woods: memories, an old song, rubble
slip through the holiday’s fingers. I cannot get enough
air, wing feathers in my lungs. Everything converges.
I won’t be trapped.

Source: Johanna Venho, Postia Saturnukseen (Porvoo–Helsinki–Juva: WSOY, 1998), p. 40. Photo and translation by Living in FIN