Hikoillen juon teetäni hellepäivän aamuna
nauttien joka pisarasta.
Löyhähdän olemassaoloani tähän maisemaan.
Hyttyset ja paarmat rakastavat minua,
juovat mahansa killalleen,
hoippuroivat humalaisina verestäni.
Ja kun “Metsäkukkia” soi
tanssii sieluni harjulta harjulle,
pyörii kuusien päissä,
liitää pitkin lammen pintaa korennon selässä.
Mutta aina se hupsu palaa
tähän ruumiiseen.
Mikä kuolevaisuudessa viehättää?
::::::::::::::::
Sweating as I drink my tea on a hot morning,
savoring every drop.
My existence wafts into the landscape.
The mosquitoes and horseflies love me.
They drink their bellies to bursting.
Drunk on my blood, they stagger.
And when “Forest Flowers” plays,
my soul dances from one ridge to the next,
twirling on the tiptops of spruces,
soaring along a pond’s surface on a mayfly’s back.
But the silly one always returns
to this body.
What is mortality’s charm?
—Eeva Kilpi, Terveisin (WSOY, 1976), p. 18. Photo and translation by Living in FIN
::::::::::::::::
Olavi Virta’s 1952 recording of “Metsäkukkia” (“Forest Flowers”)
Living in FIN 