Vilja-Tuulia Huotarinen, “We Open the Gift Package”

Avataan lahjapaketti, ahmitaan suklarasia.
Nuolaisen ennen kuin tipahdan.
Kieli on kylmä lusikka kieltä vasten,
taipuu kun taivutan,
matolla minttuliköörin soma lemu
ja finni nenänpäässä,
yksi kukkavihkosta ilmestynyt nätti orvokki.

Nipistän ihon pintaa ja siihen herahtaa mustelma.
Mikään täällä tuskin on unta,
Jon Bon Jovi vilkuttaa seinällä silmää
kun puen farkut,
pyyhin viimeiset kärpäset suupielistä.
On liian myöhäistä
nukahtaa nyt,
ripustan rintaliivit kattolamppuun.
Ja lamppu sammuu.

Ekakerta on merkittävä, muista ei niin väliä.

Katson käsivarttani kuin kannibaali satukirjan sivua,
otsa nojaa vasten eebenpuuta,
lumi putoo punaiseen katuun.
Vaikka miten päin kääntäisin päätä, suipistaisin suuta,
lyhtypylväät seisovat suorassa rivissä, niin suorassa
että pää tulee kipeäksi.

:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

We open the gift package, wolf down the boxes of chocolate.
I lick before I drop.
The tongue is a cold spoon against the tongue,
it bends when I bend.
The sweet stench of mint schnapps on the carpet
and a pimple on the nose’s tip,
one cute pansy popped from the flowery notebooks.

I pinch the skin’s surface and a bruise wells up.
Hardly anything here is a dream,
Jon Bon Jovi winks on the wall
when I put on jeans,
I wipe the last flies from the corner of the mouth.
It’s too late
to fall asleep now,
I hang the bra on the ceiling lamp.
And the lamp goes off.

The first time is important, don’t mind so much about the others.

I look at my arm like a cannibal looking at a page in a storybook.
The forehead leans against an ebony tree,
snow falls on the red street.
Whatever way I turn the head, I purse the mouth.
The lamp posts stand in a straight row, so straight
I’m going to get a headache.

— Vilja-Tuulia Huotarinen, Sakset kädessä ei saa juosta (WSOY, 2004), p. 17

Photo and translation by Living in FIN