Maa, routa, jää, hanki, ilma
joka liimaa sieraimet ja pusertaa
ihmisestä huurua,
kun maasta noustaan näin kerros kerrokselta
on vaikea uskoa,
että sisus on tulta, tai edes lämmin.
Talot kuin kivettynyttä laavaa,
näyttävät asutuilta
vain aivan pilkko pimeällä,
kun ikkunoissa on valo.
Talojen ihmiset
ovat oppineet jälleen tulemaan toimeen
ilman tuulta.
Jos heidän tulee ikävä,
he voivat juhannuksena matkustaa
sitä katsomaan.
Land, frost, ice, drifts, air,
plugging up the nostrils and squeezing
vapor from a person’s lungs.
When you clamber over the ground so, from floor to floor,
it’s hard to believe
there’s a fire inside, much less that it’s warm.
Petrified lava, the houses
appear inhabited,
just entirely pitch black
when there’s light in the windows.
The people of the houses
have once again learned to get along
without wind.
If they get bored
they can journey on Midsummer Day
wherever their hearts desire.
Source: Hannu Salakka, Kuin unessa viipyen (Otava, 1990), p. 427. Translation and photo by Living in FIN
Living in FIN 