Hannu Salakka: Three Poems

Patsaat ovat alkaneet elää
niinkuin menneisyys olisi astunut voimaan,
niinkuin kaikki kannetut taakat
yhä painaisivat kantajaansa.
Iloiset vainajat ovat kerääntyneet
neuvonpitoon tulevaisuuden porteille;
kuolematonta puhetta tavoitellessaan
mutisevat kuin vuosisadat.

● ● ● ● ● ● ●

The statues have come to life
as if the past had come into force,
as if all the burdens borne
still pressed down on their bearers.
The happy dead have gathered
for negotiations at the future’s gates.
In their pursuit of immortal speech
they mutter like the centuries.

Viilenee hitaasti,
miedot tuoksut kohoavat aaltoina.
Valvoa myöhään, herätä varhain,
olla jouten koko pitkän päivän.
Mutta jokin huolestuttaa.
Ehkä kadonnut taito päästä irti asioista,
Jotka eivät tapahdu täällä.

● ● ● ● ● ● ●

It cools slowly,
mild scents rising in waves.
Staying up late, waking up early,
Being idle all day long.
But there’s something worrying.
Maybe the lost art of letting things go
that do not happen here.

Ilta

Odotan ystävää,
mutta häntä ei kuulu.
On jo pimentynyt,
ikkunastani vain loistaa valo,
ja kuu
alkaa jo kohota.
Jos hän on jo lähtenyt matkaan,
tapaa ystävän.
Jos viivyttelee,
löytääkö katkeran miehen.
Viini on hyväksi sille,
joka osaa olla sille ystävällinen,
mutta pahaksi sille,
joka muutenkin tuottaa elämässään vahinkoa
itselleen.
Mutta tunne sitä ei kukaan.

Varasin viiniä molemille,
se alkaa olla jo lopuillan, kuu korkealla.
Metsä kylmä ja sumuinen,
katsomattakin tiedän, miten asiat siellä ovat,
mutta nyt haluaisin kuulla, kuinka se on vaiti.
Tunnen sen:
kun on joku ihminen mukana,
esittelen kuin kotiani.
Mutta kun menen yksin
ja kaikki pakenevat,
en tiedä miten olisin.

Evening

I wait for a friend,
but he is nowhere to be heard.
It has gone dark already:
the light shines only from my window,
and the moon has
started to rise.
If he’s already on his way,
he will find a friend.
If he dawdles,
he might find a bitter man.
Wine is good for the one
who can be sweet to it,
but bad for the man
who goes through life doing harm
to himself as it is.
But no one knows this.

I have set aside wine for both of us.
It’s getting to the end of the night, the moon is high.
The woods are cold and foggy.
Even without looking, I know how things are out there,
but now I would like to hear them quiet.
I can feel it:
when there’s a person involved,
I’ll show you around like I’m home.
But when I go alone
and all flee,
I don’t know how to be.

Source: Hannu Salakka, Kuin unessa viipyen (Otava, 1990), pp. 246, 156, 67. Photos and translation by Living in FIN

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s