Sain viisi senttiä korkean kaktuksen.
Se on lapsi vasta,
sen piikit taipuvat vielä.
I got a two-inch-tall cactus.
It is a mere child.
Its spines still bend.
* * * * *
Kun siivosin,
löysin kirjan,
joka on kuulunut sinulle.
Mietin millaiseksi olet muuttunut,
oletko vielä puheittisi
näköinen.
When I was cleaning
I found a book
that belonged to you.
I wondered how you had changed,
whether you still looked
speechless.
* * * * *
Hän on hyvin yksinäinen,
tilasi lehden
jotta joku kävisi hänen ovellaan.
He is quite lonely.
He ordered the paper
so someone would come to his door.
* * * * *
Maassa varis
raakkuu
sulavan kinoksen soittimiin.
On the ground, a crow
caws,
tickling a melting snowdrift’s ivories.
* * * * *
Vankilan muurin juurella
mustalaiset iloisesti juttelevat.
Kuuluu pienen pojan ääni:
”Hiljaa, nyt se laulaa.”
Gypsies chat happily
at the foot of the prison wall.
A little boy’s voice is audible.
“Quiet, it’s singing now.”
Source: Risto Rasa, Hilja, nyt se laulaa (Helsinki: Otava, 1976), pp. 5–9. Photo and translation by Living in FIN
Living in FIN 