Mietin, mistä alkaen olen aina valehdellut,
keksinyt, sepittänyt, muistanut tahallani väärin,
muuttanut merkityksiä?
Sitten siitä tuli toinen luonto,
työ,
enkä enää välittänyt tietää
mikä minuun oli mennyt.
Väsyn ihmisiin helposti
enkä välitä heistä enää,
mutta heti kun olen yksin alan kaivata
jotakin toista,
seurassa nauran, juhlin, juttelen, keksin tarinoita,
mutta heti kun tuli hetkikin hiljaista
annan sijan
sisälläni asuvalle
täsmälleen itseni kokoiselle erakolle
joka on vaiti
toreilla, ruuhkabusseissa, pääkaupunkien kaduilla;
vain jossain kaukaisessa erämaan kolkassa
saattaa törmätä kummajaiseen
joka heti alkaa jutella jokaiselle kuin vanhalle tuttavalle.
En ole nähnyt paikkaa
jossa en olisi halunnut käydä, mutta vain käydä,
jotkut muistelevat mennyttä,
suunnittelevat tulevaisuuttaan,
minä elän tätä päivää,
en mieti iltaan saakka,
se kuitenkin tulee, väsyn,
menen toiseen huoneeseen, alan nukkua,
tai kävelen kadulla,
jos minut nähdään,
käännyn jostain kulmasta ja katoan,
ei kukaan saa minua elämästäni kiinni.
I was wondering: since when have I always lied,
concocted, made up, deliberately recalled things wrongly,
changed the sense of things?
It later became second nature,
work.
I no longer cared to know
what had gotten into me.
I tire of people easily.
I don’t care about them anymore.
But as soon as I’m alone, I miss
someone else,
laughing, partying, chatting, making up stories in company.
But as soon as it has become quiet for a second,
I give way
to the loner living inside me,
exactly my same size,
who is silent
at markets, on crowded buses, in city streets.
Only in a distant corner of the wilderness
might you run into an oddball
who immediately chats to everyone like an old buddy.
I haven’t seen a place
where I wouldn’t want to go, but only go.
Some remember the past,
plan their future.
I live this day,
I don’t think until evening.
Nevertheless, it comes. I am tired,
I go to another room and sleep.
Or I walk down the street.
If I am seen,
I turn a corner and disappear.
No one catches me out in my life.
Source: Hannu Salakka, Kuin unessa viipyen (Otava, 1990), pp. 536–537. Translated by Thomas H. Campbell
Living in FIN 