Vaikka lähtisit, et sinä katoa,
ei aurinko ole pöydälle unohtunutta mandariinia kauempana,
eikä se kynä, joka on nimeesi takertunut
liikahda jalustaltaan.
Minä olen muuttunut lapseksi taas,
olen pudottanut sokeuteni kuin liinan ikkunasta
ja nähnyt, että se ei putoa,
että maailmankaikkeus ei laajene,
että tähtien välillä ei ole etäisyyttä,
että elävät eivät ole sen lähempänä kuin kuolleetkaan,
että maapallo ei ole pyöreä
ja että kaikki on
yhdessä pisteessä: siinä missä hiili muuttuu
timantiksi, kärsimys sanaksi.
Even if you left, you would not disappear,
nor would the sun be farther away than the mandarin, forgotten on the table,
nor would the pen, clinging to your name,
budge from its stand.
I have become a child again.
I have shed my blindness like a linen, pulled from a window,
and seen it does not fall,
the universe does not expand,
there is no distance between the stars,
the living are no nearer than the dead,
the earth is not round,
and everything occupies
a single point where carbon turns into
diamonds, suffering into words.
—Tomi Kontio, Taivaan Latvassa (Tammi, 1998)
Source: Electric Verses. Translated by Living in FIN. Photo courtesy of Kolonkolonkolo
••••••
“Interview with Tomi Kontio,” published on YouTube, 8 April 2013. Interviewer: Oula Lehto. Camera: Thomas Hagström
Living in FIN 