Hannu Salakka, “Reflections”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mietteitä | Reflections

Se mitä tarjotaan ei ole sitä, mikä on tarpeen, vaan yleisen edun vuoksi; niinkuin mies, joka saa muuttaa pois, vuokrata huoneen ja tehdä työtä voidakseen asua sen huoneen.

What is supplied is not what is needed but in the public interest, like a man who can move away, rent a room, and work to live in his room.

Vaihtoehdoilla on pakon luonne, en suostu kuuntelemaan, opettelemaan, puhun omin sanoin, omin silmin totean.

Alternatives are compulsory by nature. I’d rather not listen and learn, but speak my own words and note things with my own eyes.

Käytännöllistäkö järjestelyä se, että ihminen sinällään ei enää riitä, että tarvitaan jokin tunnustus?

Is it a practical arrangement that the individual as such is no longer enough to need any recognition?

Kun kuuntelee ihmisiä yhdessä ja erikseen, ei ole enää puhe samasta asiasta.

When you listen to people together and separately, they are no longer talkinga about the same thing.

En halunnut puhua heille enkä osannut välttyä; nyt he haluavat kuulla ääneni osoitaakseen olevansa välittämättä siitä, tietääkseen miten asiat hoidetaan vaikenemalla.

I didn’t want to talk to them nor could I avoid it. Now they want to hear my voice to show they are ignoring it, to know how things are done by keeping one’s mouth shut.

Vanhaa taloa purettiin. Jätin patsaat katselematta sillä niiden olemassaolon ainoa tarkoitus on, että ne pysyisivät aina näkyvillä.

The old house was demolished. I left the statues without looking, because the only point of their existence was they would always be visible.

Äänien sekasorto; kaikki haluaisivat sanoa, kukaan ei kuuntelisi, vain joku suostuisi puhumaan itsekseen.

A babel of voices: everyone would like to speak, no one would listen, only some would be willing to speak to themselves.

Kun ihmisestä tulee tunnus, tietoja lomakkeella, häntä itseään ei enää kutsuta kuultavaksi asiasta.

When inviduals become IDs, data on a questionnaire, they will no longer be asked to hear their dossiers.

Näillä totuuksilla, ulottuvuuksilla ei ole tarpeeksi etäisyyttä, syvyyttä, vain se minkä ovat ennalta alitajunnassa tulevat askeleet.

These truths and dimensions lack distance and depth. They are only preliminary future steps in the subconscious.

Maisema ei ole alakuloinen vaan mieli, jonka silmät sitä katselevat. Sanotaan ajan olevan sellainen, että palaajan mieli halaa siihen maahan, josta hän on lähtenyt.

A landscape is not melancholic, but rather the mind whose eyes regard it. They say time is such that the returnee’s mind embraces the land he has left.

Kuoriutua kerros kerrokselta, kunnes jää vain yksi ainoa lause: mikään ei ole merkitykseltään vähäinen vaan mitätön.

Hatch one layer from the next until only a single sentence remains. Nothing has little meaning but nothingness.

Miten erilaiset ilmeet, kun hymyilee tai on vaiti.

How different your expression is when you smile or keep quiet.

Niin monilla sanoilla on kuolleen arvo, musta arvokas kyyti.

So many words have dead value, a black valuable lift.

Päämääriä ei ole muita kuin se mitä meille näistä päivistä jää.

Goals are nothing other than what remains of our days.

Usein asioissa on hyvää juuri se että ne kuin huomaamatta jäävät kesken.

Sometimes, it is good when things are left imperceptibly unfinished.

Vain pienet hetkelliset ajatukset ovat todellisia, kuolemattomillla ei ole käytännön merkitystä.

Only tiny fleeting thoughts are tangible. Immortal thoughts have no practical meaning.

En näe tätä kaikkea, tai jos näеnkin, jokin minussa ei sitä nimeä.

I can’t see all of it, and when I can see it, I don’t have a name for whatever it is.

En puhu enää maani kieltä enkä toisilla kielilla; ajattelen itsekseni.

I will no longer speak my country’s language or another language. I will think myself.

Milloin puhun, en puhu omia puheitani, niin syvälle en itseäni tiedä.

When I do speak, I won’t speak about my own words. I don’t know myself so deeply.

Kädestä käteen kiersivat itselle kirjoitetut viestit tapaamatta vastaanottajaa.

They circulated messages by hand to themselves without meeting the recipient.

Ottaisi osaa keskusteluun; odotettaisiin sanovan asioita, joita muut puhuvat.

If you took part in a discussion, you would be expected to say the things the others are talking about.

Kun ongelmat käännetään ratkaisuiksi, ostetaan kaikki mitä myydään.

When problems are translated, everything is up for sale.

Vakiintunut ja tavanomainen tuovat aina väistämättä mieleen henkisen köyhyyden; elämä on siellä missä tunteet aina ylittävät järjestykseen.

The standard and commonplace inevitably bring spiritual poverty to the soul. Life is where the emotions transgress order.

Auringon paistaessa ajattelen; miten se myisi kuvana, menestyisi, kuin tämä aika mittaan arvon sille mistä pystyy luopumaan.

As the sun shines, I think how would it sell as a picture, would it be successful, as this time is measured by the value of what it can abandon.

—Hannu Salakka, Myötäisien tuulien risteykssesä (Otava, 1978), pp. 39-44. Photo and translation by Living in FIN

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s