Pilvenrangat makaavat pojan ohimoilla. Suu kiinni nyt.
Sokerisammas kielen päällä hilaan kättä kylkiviivaa pitkin,
jos vähän alemmaksi, se on melkein.
Kainalokarvat kutittavat sukeltajaa ja poika se tutkii tähtiä;
hänen silmänsä ovat sillä tapaa sokeat.
Aamulla vaihdan lakanat, taivaan toiseen.
Tyynyliinaan on jäänyt niskakuoppa.
Vedän sen mankelin läpi suoraksi, silitän vatsaani vasten.
:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::
The cloud’s spines lie on the boy’s temples. Shut up now.
A pillar of sugar on the tongue, I drag a hand along the rib line.
If a bit lower, it is almost.
Armpit hair tickles the diver, and the boy searches the stars.
His eyes thus tend to be blind.
In the morning, I change the bed sheets, to another sky.
The nape has remained on the pillow case.
I pull it straight through the mangle, stroking my stomach against it.
— Vilja-Tuulia Huotarinen, Sakset kädessä ei saa juosta (WSOY, 2004), p. 15. Photo of mangle courtesy of Wikipedia.
Translated by Living in FIN
