Arto Lappi, Five Poems

P6280002 (1)

1

Kuinka puhuttiin —
sadat, tuhannet sanat
ettei yksikään
mieleen jäänyt: hymysi
kaikkien niiden läpi.

:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

However much we said—
one hundred, one thousand words—
not a single one
sticks in my mind, because your smile
shines through every one of them.

2

Vaikka pöydän ympärillä oli neljä tuolia
mummo antoi istua vain sillä, joka
varoitti narahtaen. Ja samassa pöytä oli täynnä
mehua, keksejä. Ja kilo voita leivän päällä.

:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Although around the table four chairs had been arranged
Grandma would let me sit only in the one chair
That forewarned her by creaking. The table was chockablock
with juice, biscuits, and a kilo of butter heaped on top of the bread.

3

Juosta varjoaan
kiinni, vihdoin tajuta —
makuulta sen saa
napattua: samalla
saa hiukan aurinkoa.

:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Running after your shadow,
trying to catch it, finally realizing:
when you are lying down, it can be
snatched. At the same time,
you get some sun.

4

Jaksan katsella
metsäreunaa, mitään ei
tapahdu. Mittaan
sitten kesän lopulla
vatsanympäryksen.

:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

I manage to go have a look
at the forest’s edge: nothing is
happening. Then I measure
my stomach’s circumference
at summer’s end.

5

Sorsanpoikaset —
emon perässä uivat
hauenkin kitaan.

:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Ducklings,
swimming behind their mother,
right into a pike’s maw.

Arto Lappi, Harakan paja: mitallisia runoja (Turku: Sammakko, 2007), pp. 8, 21, 39, 124, 91. The poems were chosen using the True Random Number Generator at random.org.

Photo and translations by Living in FIN

Kari Levola, “I Once Beckoned Words Home”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kerran kutsuin
sanoja kotiini, vaahtera
täytti ikkunan
ja alhaalla pihalla
kaksi ihmistä
katsoi ylös
toistensa hiuksiin.
Niin on kevät kuin polkupyörä
humina korvissa
vesi jonka tuuli pusertaa silmistä
ojat jotka vieläkin kutsuvat
koulusta palaavia lapsia.
Kerran kutsuin sanoja kotiini
ja tänne ne jäivät
ja niitä on talo täynnä kuin sukkia
likaisia ja puhtaita, lämpimiä.
Kun kaihtimien välistä
kurkistan taivaalle
näen lentokoneen höyryä.

* * * * *

I once beckoned
words home. A maple
filled up the window,
and down in the yard
two people
looked up
at each other’s hair.
So spring is like a bicycle,
a whoosh in the ears,
what the wind makes the eyes water,
the ditches that still beckon
children returning from school.
I once beckoned words home
and they stayed.
They are like a house full of socks,
dirty and clean and warm.
When I peek into the sky
through the blinds
I see an airplane’s contrail.

Kari Levola, Kaikki kartat ajan tasalla (Helsinki: Tammi, 2006)

Photo and translation by Living in FIN