Tag: Vilja-Tuulia Huotarinen

Vilja-Tuulia Huotarinen, “Our Golden-Brown Heads”

hecksinductionhourLeave a comment

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meidän kullanruskeat päämme ovat kumartuneet
toisiaan vasten, kynä rapisee hiiren jälkiä, suu avautuu
välillä leijonan kokoiseen haukotukseen, mutta sieraimet
värähtävät valppaasti. Nyt tehdään salaisuuksia. Avaudutaan.
Liittoudutaan. Kuuntelen ekassa pulpetissa Eleanor Rigbya
joka laulaa ikkunalaudalla, jalat eivät mahdu enää
pulpetin alle, katson lasin läpi mustia haavoja
koivujen kyljissä, hiiltyneitä arpia tiukan valon syleilyssä.

Kun tunti loppuu ja sujautamme paperit reppuun,
näen hänen reunamerkintänsä: tähtiä marginaaleissa,
kirkkaita kovia terässiipisiä ikuisia.

:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Our golden-brown heads are stooped
towards each other, pencils scratch mouse tracks, mouths open
occasionally into lion-sized yawns, but nostrils
vibrate vigilantly. Secrets are made. They are revealed.
Alliances are formed. At the first desk I listen to Eleanor Rigby
singing in the windowsill. Legs no longer fit
under the desk. I look through glass at black wounds
on the birch sides, charred scars in the taut light’s embraces.

When the lesson ends and we slip our papers into rucksacks,
I see his edge markings: stars in the margins,
bright hard steel-winged everlasting.

— Vilja-Tuulia Huotarinen, Sakset kädessä ei saa juosta (WSOY, 2004), p. 42.

Photo of former Savikanta School (Imatra, South Karelia) and translation by Living in FIN

Vilja-Tuulia Huotarinen, “The Cloud’s Spines Lie”

hecksinductionhourLeave a comment

Modern_mangle_in_a_Swedish_laundry_room

Pilvenrangat makaavat pojan ohimoilla. Suu kiinni nyt.
Sokerisammas kielen päällä hilaan kättä kylkiviivaa pitkin,
jos vähän alemmaksi, se on melkein.

Kainalokarvat kutittavat sukeltajaa ja poika se tutkii tähtiä;
hänen silmänsä ovat sillä tapaa sokeat.
Aamulla vaihdan lakanat, taivaan toiseen.
Tyynyliinaan on jäänyt niskakuoppa.
Vedän sen mankelin läpi suoraksi, silitän vatsaani vasten.

:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

The cloud’s spines lie on the boy’s temples. Shut up now.
A pillar of sugar on the tongue, I drag a hand along the rib line.
If a bit lower, it is almost.

Armpit hair tickles the diver, and the boy searches the stars.
His eyes thus tend to be blind.
In the morning, I change the bed sheets, to another sky.
The nape has remained on the pillow case.
I pull it straight through the mangle, stroking my stomach against it.

— Vilja-Tuulia Huotarinen, Sakset kädessä ei saa juosta (WSOY, 2004), p. 15. Photo of mangle courtesy of Wikipedia.

Translated by Living in FIN

Vilja-Tuulia Huotarinen, “If You Let the Cows Out on Monday”

hecksinductionhour1 Comment

cows near kuninkaantie in sipoo-wiki commons

Jos lehmät päästää ulos maanantaina
ne menevät metsään, painuvat pitkälle
pyrkivät putouksiin, kallionkoloon ja alas jyrkänteeltä.
Kuolleet palaavat pihatietä pitkin:
Rebekka, Isolde, Rosamunda.
Allison, Eulalia, Eufrosyne.
Ne eivät tule kummituksina vain vanhoina ystävinä.
Ketä ne, siivettömät, täällä suojelevat?
Laihaa likkaa, laihaa likkaa.

* * * * *

If you let the cows out on Monday
they head for the woods, they go far
they run for the falls, the hole in the rock and off the cliff.
The dead return along the road to the yard:
Rebecca, Isolde, Rosamunde,
Allison, Eulalia, Euphrosyne.
They come not as ghosts, but as old friends.
Who are they protecting here, the wingless ones?
The skinny girl, the skinny girl.

— Vilja-Tullia Huotarinen, Iloinen Lehmän Runot (WSOY, 2009)

Translated by Living in FIN. Photo courtesy of Wiki Commons

* * * * *