Eeva Kilpi, “The Thistle, Autumn’s Late Bloomer”

1024px-Aglais_urticae_LC0310

Ohdake, syksyn viimeinen kukkija.
Hillitty, vaalea sinipuna.
Vankka varsi, ei kaadu sateessa,
ei taitu tuulessa.
Piikkinen: selektiivisyyttä.

Latvassa nokkosperhonen.
Iso, uusi, vastakuoriutunut,
tuorein värein,
elämänsä viimeisessä vaiheessa:
perhosena, parhaimmillaan.

Ja tämä kaikki kerrottuna paljolla:
sankka, utuinen vyöhyke
lujuutta ja lepatusta — ennen kuolemaansa
kesä synnytti tällaisen ilmiön
hvyästelläkseen luomakuntaa.

Pikkulepinkäiset, myöhäänmuuttajat,
nököttävät katon reunalla
ja popsivat perhosia
joita ohdakemaa ruokkii.

Raskasta seurata sivusta
tätä luonnon tasapainoa ja harmoniaa.

Mutta mikä olisi oikea vaakakuppi?
Ryhtyä linnunpelätiksi.
Kitkeä ohdakkeet.
Perustaa kaalimaa?

Syksypä tietää:
lepinkäiset lähtevät,
perhosten aika jatkuu,
ohdake tuoksuu,
sulous rellestää.
On kaunista kuolla.

The thistle, autumn’s last bloomer.
A subdued pale violet.
A sturdy stem that neither falls in the rain
Nor breaks in the wind.
Prickly, selective.

A small tortoiseshell butterfly on the crown.
Big, new, freshly hatched,
its colors fresh,
in its life’s final phase:
a butterfly in its prime.

All of this multiplied many times:
a dense, nebulous zone
of fortitude and flutter before death.
Summer gave birth to this phenomenon
in order to take leave of creation.

Red-backed shrikes, late migrators,
sit still on the roof’s edge,
munching the butterflies
the thistle patch nourishes.

It’s painful to watch from the wings
as nature balances and harmonizes thus.

But what would strike the right balance?
Becoming a scarecrow?
Weeding the thistles?
Planting a cabbage patch?

Autumn knows, though.
The shrikes depart.
The time of the butterflies goes on.
The thistle is fragrant.
Grace revels.
Dying is beautiful.

Source: Eeva Kilpi, Terveisin (WSOY, 1976), pp. 33–34. Translated by Living in FIN. Photo of a small tortoiseshell butterfly by Jörg Hempel. Courtesy of Wikipedia. The translation is dedicated to my mother on her birthday.

Eeva Kilpi, Six Poems

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

—Minä elän nyt niin että kuoltuani
jumalakin itkee sitä
että loi ihmisen ainutkertaiseksi

“I am alive now that I am dead.”
Even God bewails the fact
He made man unique.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Neitseestä syntynyt,
he sanoivat
ja ajatella, se meni läpi.

Ja nyt kun virhe on tehty
ja me elämme siinä yhä,
ei voi muuta kuin kuvitella
miten toisin olisi kaikki,
jos he olisivat nostaneet totuuden kunniaan,
sanoneet:
—Ole siunattu, avioton äiti.

Born of a virgin,
they said,
and to think it got through.

Now the error has been made
and we live with it still,
you cannot help but imagine
how different everything could have been,
if they had done credit to the truth
and said:
“Blessed art thou, o unwed mother.”

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tänä iltana minulle selvisi heijastuksen tarkoitus:
Mikä muu saisi kuun lumpeitten joukkoon?

The purpose of reflections was made clear to me this evening.
What else would make the moon go into a patch of water lilies?

∴∴∴∴∴∴∴∴∴∴

Minä olen vain episodi elämässäni
niin kuin kaikki muukin,
avioliitto, miehet, lapsetkin.
Minä haluaisin päästä ja takaisin
siihen ykseyteen
johon alunperin synnyin.

Jos tämän vain olisi tiennyt:
että kaikki on vaiheta, välikohtauksia,
että mikään ei jää lopulliseksi . . .
Niin mitä sitten?

I am only an episode in my life
like everything else:
marriage, the men, the children.
I would like to go back
to the oneness
into which I was originally born.

If only to find out this.
if everything is a phase, an incident,
if nothing remains final,
what, then, is the big deal?

IMAG4661

Huono tie ja pitkä heinä,
polulla rupikonnat, omat ruppanani,
vartioimassa pihaa.
Kivijalassa valppaina kyyt,
toinen musta, toinen vihertävä,
portailla avuliaat nokkoset.
Yössä lepakkojen armeija.
Ja kun kirjoitan, ylpeyteni,
kolme karhunputkea
turvaavat selustan ikkunan takana.

Lukevat salaa olkapään yli
mita kirjoitan heistä.

A poor road and long grass,
toads on the path, my own blood cakes,
watching over the yard.
The vipers in the plinth are vigilant.
One is black, the other greenish.
The nettles on the stairs are helpful.
There is an army of bats at night.
And when I write, my pride,
three angelicas
guard the rear from behind the window.

They secretly read over my shoulder
what I am writing about them.

 

P7300064.JPG

Japanilainen vieraani
käsitti vaivoin, että Suomessa ei ollut
neljäkymmentä miljoonaa asukasta.
Neljätoista miljoonaa hän olisi juuri
ja juuri jaksanut ottaa vastaan.
Mutta neljä ja puoli miljoonaa
oli hänelle liikaa.

Me vaikenimme kohteliaasti.

A Japanese guest of mine
realized painfully Finland did not have
forty million inhabitants.
He would have barely had the strength
to accept fourteen million.
But four and a half million
were too much for him.

We politely held our tongues.

—Eeva Kilpi, Terveisin (WSOY, 1976), pp. 92, 72, 28, 116, 19, 83. Translations and photos by Living in FIN