Eeva Kilpi, “The Thistle, Autumn’s Late Bloomer”

1024px-Aglais_urticae_LC0310

Ohdake, syksyn viimeinen kukkija.
Hillitty, vaalea sinipuna.
Vankka varsi, ei kaadu sateessa,
ei taitu tuulessa.
Piikkinen: selektiivisyyttä.

Latvassa nokkosperhonen.
Iso, uusi, vastakuoriutunut,
tuorein värein,
elämänsä viimeisessä vaiheessa:
perhosena, parhaimmillaan.

Ja tämä kaikki kerrottuna paljolla:
sankka, utuinen vyöhyke
lujuutta ja lepatusta — ennen kuolemaansa
kesä synnytti tällaisen ilmiön
hvyästelläkseen luomakuntaa.

Pikkulepinkäiset, myöhäänmuuttajat,
nököttävät katon reunalla
ja popsivat perhosia
joita ohdakemaa ruokkii.

Raskasta seurata sivusta
tätä luonnon tasapainoa ja harmoniaa.

Mutta mikä olisi oikea vaakakuppi?
Ryhtyä linnunpelätiksi.
Kitkeä ohdakkeet.
Perustaa kaalimaa?

Syksypä tietää:
lepinkäiset lähtevät,
perhosten aika jatkuu,
ohdake tuoksuu,
sulous rellestää.
On kaunista kuolla.

The thistle, autumn’s last bloomer.
A subdued pale violet.
A sturdy stem that neither falls in the rain
Nor breaks in the wind.
Prickly, selective.

A small tortoiseshell butterfly on the crown.
Big, new, freshly hatched,
its colors fresh,
in its life’s final phase:
a butterfly in its prime.

All of this multiplied many times:
a dense, nebulous zone
of fortitude and flutter before death.
Summer gave birth to this phenomenon
in order to take leave of creation.

Red-backed shrikes, late migrators,
sit still on the roof’s edge,
munching the butterflies
the thistle patch nourishes.

It’s painful to watch from the wings
as nature balances and harmonizes thus.

But what would strike the right balance?
Becoming a scarecrow?
Weeding the thistles?
Planting a cabbage patch?

Autumn knows, though.
The shrikes depart.
The time of the butterflies goes on.
The thistle is fragrant.
Grace revels.
Dying is beautiful.

Source: Eeva Kilpi, Terveisin (WSOY, 1976), pp. 33–34. Translated by Living in FIN. Photo of a small tortoiseshell butterfly by Jörg Hempel. Courtesy of Wikipedia. The translation is dedicated to my mother on her birthday.

Eeva Kilpi, “Red-Backed Shrike”

angelica_sylvestris_2
Wild angelica (Angelica sylvestris)

Pikkulepinkäinen, mustakulmani,
suussaan iso keltainen perhonen, silmieni ilo,
puoliksi nieltynä, siivet harallaan nokassa,
ja koko tämä asetelma
sijoitettuna mahtavaan karhunputkeen,
taustalla ohdakkeitten hillitty sinipuna
jossa perhonen äsken lensi.

Ja minäkö ainoa tietoisuus?
En taatusti.
Tuskassa ja tyytyväisyydessä sen siemen jo on.

Red-backed shrike, my black-browed mollymawk,
a big yellow butterfly, joy of my eyes, in its mouth,
half-swallowed, the wings splayed in the beak.
And this whole still life
set in a prodigious wild angelica,
against the muted purple of the thistles
where the butterfly just flew.

And am I the only consciousness?
Certainly not.
Its seed is already there in the suffering and satisfaction.

Source: Eeva Kilpi, Terveisin (WSOY, 1976), p. 32. Translated by Thomas H. Campbell. Photo courtesy of Wikipedia