Eräänä aamuna maapallo havahtui ja ravisti ihmiset harteiltaan kuin syöpäläiset, kyllänsä saaneena, myös maailmanparantajat. He roiskahtivat avaruuteen kuin täit tai tähdet. Muutaman itsetietoisen poliitikon se tappoi kynnellään, muutamia porvareita se potkaisi persuksiin ja muutaman rähisevän radikaalin se puhalsi ilmaan kuin höyhenen. Ja kun se oli taas pitkästä aikaa vapautunut näistä herhiläisistä, se huokasi syvään, asettui lepäämään ja alkoi kukkia joka rakosestaan.
One morning the earth, full of days, awoke suddenly and shook the people from its shoulders like vermin, including the reformers. They splattered into outer space like parasites or stars. It clawed a few conceited politicians to death, kicked a few bourgeois in the backside, and blew a few brawling radicals into the atmosphere like feathers. When a long time had passed since it liberated itself from these hornets, it sighed deeply and settled down to rest, and its every crack and crevice began to blossom.
Source: Eeva Kilpi, Laulu rakkaudesta ja muita runoja (WSOY, 1972). Translation and photo by Living in FIN
Living in FIN 