Joulukuu
Vanhuutta ei voi ratkaista,
ystävät kalliit, sanoo isoäiti.
Sen kanssa on elettävä.
Sitä on siedettävä.
Sille on puhuttava ystävällisesti.
Sen kanssa on neuvoteltava.
Sen kanssa on pohdittava asioita,
tätä ilmiötä,
mysteeriä jopa.
Te jotka elätte nuoruutenne lumoissa
puoli vuosisataa ja ylikin,
mihin teillä on hätä?
Ja sinut, armaani,
minä haluaisin tavata vasta kuolemani jälkeen,
irtautuneena huolista,
kun hautajaiset olisivat ohi,
nurkat siivottu papereista ja sanomalehdistä,
kun perintöhuonekalut olisi sijoitettu,
vanhat kirjat jaettu,
metsästä päästy yksimielisyyteen
ja mieleni olisi vapautunut intohimoon.
Olisi aikaa iankaikkisesti.
Ei kiirettä mihinkään.
Olisin paratiisikelpoinen.
December
Old age cannot be solved,
friends are expensive, says Grandma.
You must live with it.
It’s tolerable.
You must speak to it kindly.
You must negotiate with it.
You must mull things over with it,
this phenomenon,
this mystery even.
You who have been enthralled by your youth
half a century and beyond,
what’s the emergency?
And you, my dear,
I would like to see you only after I die,
released from cares,
when the funeral is over,
the corners cleaned of were papers and newspapers,
when the heirloom furniture is relocated,
the old books divided,
agreement reached on the woodlot,
and my spirit released into passion.
There would be time forever.
Nowhere to hurry.
I would be fit for paradise.
Source: Eeva Kilpi, Kuolinsiivous (WSOY, 2012). Translation and photo by Living in FIN
Living in FIN 