Eeva Kilpi, “A Song of the Love of Trees and Animals”

P7220076

Eeva Kilpi
Laulu rakkaudesta puihin ja eläimiin

Nyt minä laulan rakkaudesta
puihin ja kukkiin ja eläimiin.
Pysähdy, katso, ne vaarassa ovat,
suojele niitä, oi suojele niitä.

Tervehdi kukkaa, kumarra sille,
polvistu lehdokin edessä.
Anna sen kasvaa, älä taita ja tallaa,
se kuihtuu sinun vaasisi vedessä.

Anna sen kasvaa, anna sen olla,
se on olento siinä kuin sinäkin.
Joka ruoho tuntee, joka eläin pelkää,
se on kohtalotoveri ihmisen.

Minä laulan sinulle rakkaudesta
puihin ja metsiin ja harjuihin.
Pysähdy, katso, ne silmissä siintää.
Oi, että siintäisi vastakin.

Ei ole ihminen tuhonnut vielä
kaikkea metsää, onneksi ei.
Pahaa on tehty, paljon on mennyt,
niin monta korpea ahneus vei.

Vaan yhä minä laulan voimasta jonka
vain metsä voi antaa sydämeen,
voimasta joka saloilta huokuu
avuksi tuskaan ja sairauteen.

Oi veljeni kuusi, siskoni koivu,
mäntyni, haapani, leppäni oi,
vaahtera, paju, paatsama, tuomi,
pihlajat, katajat kansani,

joukkoonne minut ottakaa mukaan,
syliinne minut sulkekaa,
suruni teidän suruunne liitän,
hätäni teidän kanssanne jaan.

Yhä kukkii niitty, lentää höyty,
puhkeaa silmu ja lehti ja nuppu,
yhä venyy norkko ja punertaa käpy,
tuoksuu neulanen, pihka ja suo.

Olen mutaa ja suota, olen sieni ja sammal,
olen mättäällä karpalo, lakka ja kyy.
Samaa kipua kannan, samoin säikyn ja pelkään,
minä pyydän vain olla, en osta, en myy.

Minä laulan vielä rakkaudesta
lintuihin, mäyriin ja ilveksiin.
Ne vaarassa ovat, kuolema vaanii,
suojele niitä, oi suojele niin.

Eläimen silmistä jumala katsoo
sinua silmiin, tunnetko sen?
Älä käänny pois, älä pakene, torju,
kohtaa totuus surullinen.

Kohtaa eläimen jumalan-katse,
sinulta apua pyytää se nyt.
Rauhaa ja oikeutta se vaatii,
Jumala sortoon on kyllästynyt.

Jätä lehdot ja kummut jumalan käydä,
rannat jumalan soudella,
jumalan lentää ja jumalan kukkia,
jumalan uida ja pöristä.

Vapauteen vangittu elämä kaikki,
ihminen, kahleet kaikilta pois!
Ei ole luonto vain ihmistä varten,
luonto on luojasi, muista se.

Oi veljeni puu, oi siskoni heinä,
oi sukuni suuri: eläimet.
Samaa kudetta ollaan, samaa verta ja tuhkaa,
samaa ahdistusta ja unelmaa.

P7220009

Eeva Kilpi
A Song of the Love of Trees and Animals

Now I shall sing of the love
of trees and flowers and animals.
Stop and look: they are in danger.
Protect them, o protect them.

Greet the flower, bow to it.
Kneel before the grove.
Let it grow: don’t trample and break it.
It will wither in your vase’s water.

Let it grow, let it be.
It is a being in the same way you are.
Every blade of grass feels, every animal knows fear.
It shares man’s plight.

I shall sing to you of the love
of trees and woods and ridges.
Stop and look: they loom before your eyes.
Oh, would that they would go on looming.

Man has not yet destroyed
all the woods, fortunately.
Bad things have been done, much has been lost.
Avarice has consumed so much wildnerness.

But still I shall sing of the power
only the forest can grant the heart,
the power emanating from the wilds,
helping us bear anguish and illness.

O brother pine, sister birch,
my pine, my aspen, my alder,
maple, willow, buckthorn, hackberry,
rowan, the junipers of my people,

take me into your throng,
enclose me in your embrace.
I shall join my sorrow with your sorrow,
I shall share my distress with you.

The meadow still blossoms, the fuzz flies.
Bud and leaf still burst open.
The catkin still stretches, and the cone reddens.
Needle, resin, and swamp are redolent still.

I am mud and swamp. I am mushroom and moss.
I am cranberry, cloudberry, and viper in a hassock.
I endure the same pain. I spook and scare the same way.
I just ask to be. I neither buy nor sell.

I shall also sing of the love
of birds, badgers, and lynx.
They are in danger: death stalks them.
Protect them, o protect them.

God looks through animal’s eye
into your eyes. Do you feel it?
Don’t turn away, don’t run away—fight back.
Face the sad truth.

Face animal’s God-gaze.
It asks you now for help.
It demands peace and justice.
God is weary of the oppression.

Let God’s groves and hillocks grow.
Let God’s beaches go for a row.
Let God fly and let God flower.
Let God swim and buzz.

Free all captive life,
man, remove the chains from everything!
There is no nature for man alone.
Remember nature is your creator.

O brother tree, o sister grass.
O my great family of animals.
We are made of the same weft, the same blood and ash,
the same anguish, the same dreams.

P7200622

Originally published in Eeva Kilpi, Animalia (WSOY, 1987). Translation and photos by Living in FIN

Hannu Salakka, “The Snowfall Slowly Sifts the Air Pollution”

P2250022

Lumisade seuloo hitaasti ilman epäpuhtaudet.
Seinät ovat kylmät,
tekee mieli nostaa jalat tuolille.
Vatsassasi
ihon alla on arpia
niinkuin jonkin tuntemattoman eläimen kynsiminä.
Lapsi juoksi jo lattiala
ja puhuu itselleen omalla kielellään,
se on jo lähdössä,
me jäämässä tähän.

**********

The snowfall slowly sifts the air pollution.
The walls are cold,
Making you feel like propping your feet on the armchair.
Under the skin
In your stomach are scars
Like an unknown animal’s claws.
The child dashes round the floor,
Speaking to itself in its own tongue.
It’s on its way,
We’re staying here.

Hannu Salakka, Ennen kapaisin tähän (Otava, 1983)

Translation and photograph by Living in FIN

Eeva Kilpi, “Animalia”

Animalia

Jokainen eläin on subjekti.
Se on: oman elämänsä keskipiste,
itsensä puolustaja,
varuillaan joka suuntaan
niin kuin sinä ja minä.
Omanarvontuntoinen:
ei sallisi itseään loukattavan.

Kohteita on vain rakkaudella
ja julmuudella ja toiveilla,
muuten on kaikki vain omaa kokemusta
Kaikki on minä.

Minä riipun sinun olkapäilläsi tapettuna.
Minä pelkään kun lähestyt pihdit kädessä.
Minä istun ja odotan sinun häkissäsi.
Minä palelen. Minulla on ahdasta.
Minuun koskee.

Olet unohtanut jotain oleellista.
Olet unohtanut että
minä olen minä
Ei tämä ole stressiä.
Minä kärsin.

Every animal is a subject.
That is, the focal point of its own life,
Defender of itself,
Vigilant in all directions
Like you and me.
Self-respecting:
It would not let itself be injured.

Only love and cruelty
And desire have objects.
Otherwise, everything is only one’s own experience.
One’s experience is everything.
Everything is me.

I dangle from your shoulders, murdered.
I am afraid when you approach, pliers in hand.
I sit waiting in your cage.
I am freezing. I am cramped.
I hurt.

You have forgotten something essential
You have forgotten
I am me.
This is not stress.
I am suffering. Continue reading “Eeva Kilpi, “Animalia””

Eeva Kilpi, “Red-Backed Shrike”

angelica_sylvestris_2
Wild angelica (Angelica sylvestris)

Pikkulepinkäinen, mustakulmani,
suussaan iso keltainen perhonen, silmieni ilo,
puoliksi nieltynä, siivet harallaan nokassa,
ja koko tämä asetelma
sijoitettuna mahtavaan karhunputkeen,
taustalla ohdakkeitten hillitty sinipuna
jossa perhonen äsken lensi.

Ja minäkö ainoa tietoisuus?
En taatusti.
Tuskassa ja tyytyväisyydessä sen siemen jo on.

Red-backed shrike, my black-browed mollymawk,
a big yellow butterfly, joy of my eyes, in its mouth,
half-swallowed, the wings splayed in the beak.
And this whole still life
set in a prodigious wild angelica,
against the muted purple of the thistles
where the butterfly just flew.

And am I the only consciousness?
Certainly not.
Its seed is already there in the suffering and satisfaction.

Source: Eeva Kilpi, Terveisin (WSOY, 1976), p. 32. Translated by Thomas H. Campbell. Photo courtesy of Wikipedia

Eeva Kilpi, “The Dying Feed the Birds”

P3240023

Kuolevat syöttävät lintuja.
Siksi sanotaan että linnut tietävät kuolemaa.
Eläimet ymmärretään aina väärin.
Ajat ovat sellaiset että olisi sanottava joka hetki
jotain lopullista.
Olla niin lähellä maata
että kuulee mitä se sanoo,
tulla osaksi sen ääntä,
olla sen tahtoa ja tajuntaa,
palata siihen mitä on aina tiennyt.
Se on itsestään selvää
mutta ei yksinkertaista.
Moninaisuuden voi tajuta vain
koko olemuksellaan
eikä sen tajuamisesta enää halua pois.

The dying feed the birds.
So it is said birds presage death.
Animals are always misunderstood.
The times are such one should say something final
every instant.
Be so close to the earth
one hears what it says,
become a part of its voice,
be its will and consciousness,
go back to what has always been known.
That is self-evident
but not simple.
The manifold can be grasped only
by its entire essence
not by wanting to avoid grasping it anymore.

—Eeva Kilpi, Animalia (WSOY, 1987)

P5220092

Translation and photos by Living in FIN